sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Säilytysratkaisuja yläkerrassa

Säilytysratkaisuja on kodeista ja perheistä riippuen monenlaisia. Yleensä valitetaankin säilytystilanpuutteesta, vaikka tavaroita karsimalla siitä ongelmasta kai useimmiten päästäisiin. Kun taloa rakennetaan, ovat säilytysratkaisut tarpeen miettiä kunnolla. Minne laitetaan vaatteet (ulkovaatteet, kausivaatteet, liian pienet/suuret),  lelut, kirjat/lehdet, valokuva-albumit, siivoustarvikkeet, keittiöntarvikkeet, cd-levyt yms. , maljakot, kynttilänjalat, kansiot, kaikenlaiset johdot, lahjapaperit, lääkekaapin sisältö, työkalut, pesuaineet jne.jne.

Itsekin yritimme tarkkaan talon piirustuksia tehdessä katsoa, että kaikelle on paikkansa. Lisäksi kaksi muuttoa karsi aika hyvän osan tarpeettomista tavaroista, mutta huhheijaa, vielä sitä riittää. Tässä nyt kuitenkin jonkinlainen raapustus siitä, missä me tavaroitamme säilytämme. Tiedossa on jokseenkin kuivaa tekstiä, mutta jos tästä nyt jollekin säilytysratkaisuja miettivälle olisi jotain hyötyä...8)

Jokaisen lapsemme sekä meidän makuuhuoneessamme on Ikean liukuovikaapistot. Meidän makuuhuoneessamme kaapisto on 66cm syvä ja leveyttä sillä on 300cm. Toinen puoli on minun käytössäni ja toinen miehen. Meidän vaatesäilytyksemme on kokonaan näissä kaapeissa. Itselläni on kaapin toisella puolella yksi tanko pidemmille asuille ja kolme lankakorilaatikkoa ja toisella puolella kaksi vaatetankoa. Olen erityisesti pitänyt siitä, että vaatteet saa pidettyä henkareilla. Näin ne löytyvät helpommin, kun kaikki on nähtävillä ja saattavat ne siinä vähän suoristuakin, jos on jäänyt silitysrauta käyttämättä. Vaatesäilytyksen lisäksi näiden kaappien yläosissa on hyllytilaa, jossa säilytämme meidän lakanat, ei-käytössä olevat sisustustyynypäälliset, verhoja ja pöytäliinoja. Ne ovat ylhäällä, koska niitä ei tarvita päivittäin/viikottain sieltä kaivaa. Toistaiseksi tämä on ollut meille toimiva systeemi. Makuuhuoneessa on myös kaksi Malm-lipastoa, jossa säilytetään asusteita ja muuta vaatetukseen liittyvää, tyhjiäkin laatikoita vielä löytyy, ihme kyllä.


Lastenhuoneissa liuovikaapistot ovat kussakin eri kokoiset. Kuopuksen huoneessa, joka on kooltaan pienin, kaapin koko on 66cm syvä ja 150cm leveä. Tässä kaapissa säilytetään hänen vaatteensa (yksi vaatetanko ja neljä lankakoria, niitä mahtuisi vielä lisääkin), yläosassa säilytämme vaatteita, jotka ovat tulevaisuuta varten. Kaapin toisella puolella toistaiseksi hyllylevyjä (lisääkin mahtuisi), joissa on leluja, kuopuksen lakanat, leluja tulevaisuutta varten, hänen vauvakirjansa, muistolaatikkonsa sekä seurapelejä koko perheelle. Muut lelut ja kirjat säilytetään huoneen Expedit hyllykössä.


Keskimmäisen neidin huoneessa kaapisto on niin ikään 66cm syvä, mutta sillä on leveyttä 200cm. Toisella puolella on kaksi vaatetankoa, sillä taitaa olla niin, että pienestä pitäen naisilla on vähän enemmän tuota vaatevarastoa kuin miespuolisilla. Tangot on aseteltu siten, että ylempään tankoon mahtuu paidat ja alempaan myös vähän pidemmät mekot. Yläosan kahdella hyllylevyllä säilytetään jälleen kerran lakanoita, jotakin tarpeellista yökyläilijöitä varten yms. Täällä on tilaa vielä tulevaisuuttakin varten. Toisella puolella on 2X 50cm leveät hyllyt, joissa molemmissa viisi lankakoria sekä hyllylevyjä. Toisessa säilytyksessä on sukat, alushousut, housuja jne. Ylemmissä hyllyissä korulippaita ja askartelutarvikkeita yms., tilaakin löytyy. Toisen puolen lankakoreissa on urheiluvaatteita, roolivaatteita ja välineitä roolileikkeihin. Hyllyillä löytyy mm. tytön lautapelejä yms. Kaiken tämän lisäksi huoneesta löytyy Expedit -hyllystä kirjoja, lehtiä ja leluja omiin laatikkoihinsa järjestettynä (pikkueläimet, legot, nukenhoito). Pehmoleluja tällä tytöllä riittää ja niitä on laatikollinen sängyn päällisten lisäksi.
Esikoispojan huoneessa liuku-ovikaapisto on kooltaan 150cm, mutta syvyyttä on vain 36cm. Tämä oli järkevin ratkaisu, koska kaapisto on sillä tavoin oven läheisyydessä, että kulkuaukko olisi muuten käynyt ahtaaksi. Tässä kaapissa on toisella puolella vain hyllylevyjä. Niissä säilytetään vaatteita, pelejä, taskukirjoja, pojan lakanavarastoa, sekä muuta sekalaista. Toisella puolella on sukkia, alusasuja ja urheiluvaatteita varten lankakoreja sekä hyllyillä vaatteita ja vauvakirjat ja muistolaatikoita. Tänne on tilaa laittaa vielä lisääkin hyllyjä. Muut tavarat ovat jälleen kerran Expedit  -hyllyissä (kirjat, legot).

Jokaisen lapsen vaatteet joudutaan kuljettamaan pesuun alakertaan ja sieltä taas takaisin omiin vaatekaappeihin. Se tapahtuu pyykkikorin avulla ja homma on toiminut niin hyvin kuin tuonikäisten kanssa nämä vaateasiat nyt muutenkin toimivat. Pyykkikuilu olisi varmasti vieläkin loistavampi ratkaisu? Lakanasäilytys jokaisen omassa huoneessa on ollut toimiva, sieltä ne on helppo napata, kun vaihtoaika koittaa. Lakanoiden määrässä olen muutenkin yrittänyt olla maltillinen.

Makuuhuoneiden lisäksi yläkerrassa säilytetään konsolipelien levyt ja kaikenmaailman kaukosäätimet aulan Bestå- kaapissa. Siis tietysti siellä, missä niitä tarvitaankin. Yläkerran wc:ssä on lasten hommissa tarvittavat välineet sekä pieni lääkekaappiosasto.

Suurelta osin (kaikin?) yläkerran säilytyksemme on Ikean ratkaisujen varassa. Ne ovat kaikki toimineet moitteettomasti ja laskujen mukaan hinnoissakin säästimme, kun näihin ratkaisuihin päädyimme. Tulikos teille mitään kysyttävää tai kommentoivaa näiden säilytysratkaisujen osalta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti