perjantai 31. toukokuuta 2013

Sateenkaaren päässä

Viime päivinä on ollut melkoista haipakkaa niin rakennuksella kuin muussakin elämässä. Onneksi huomenna helpottaa. Loma. 8)
Talolla onkin tapahtunut jo vaikka mitä! Valitettavasti kiireessä ei valokuvaaminen ole ollut ihan ensimmäisenä mielessä...
Yläkerrassa on aloitettu parketin laitto, kaikki kiintokalusteet ovat paikalla joitakin pikku viilauksia lukuunottamatta, laatoitukset ovat valmiit, kattopaneelien laitto on melkein valmis, Talobit on aloittanut viimeisen viikkonsa sähkö- ja putkitöiden kanssa, joten valaisimia ja hanojakin on jo paikallaan ja rappausurakkakin on ensi viikolla jo valmiina!
Voitte siis uskoa, että talolla on tehty pitkää päivää ja apukäsiä on tarvittu! Lämmin kiitos siis kaikille niille, jotka ovat olleet hommissa mukana taustajoukkoja unohtamatta!

Esikoisen huoneesta, parketti valkoöljyttä tammea (kuva hiukan vääristää sävyä)



Niin ja sen sateenkaaren päässä...olisiko siellä koti? 8)
Tänään!


Ps. Ensi viikolla vietämme koko talohommasta lomaa. Sitten alkaa loppurutistus. Lisää kuviakin yritän laittaa heti loman jälkeen.

torstai 23. toukokuuta 2013

Kodin sydämessä

Kun eilen illalla lasten mentyä nukkumaan ajelin vielä talolle katsomaan, mitä mies ja serkkupoika olivat saaneet aikaan, meinasi itku tulla. Onnesta. Kodin sydän, melkein valmiina.8)


maanantai 20. toukokuuta 2013

Hankintoja?

Aina voi suunnitella...;) Esikoisen huoneen väripilkuksi on pitkän pohdinnan jälkeen nousemassa keltainen. En ole juuri koskaan pitänyt keltaisesta väristä, mutta nyt se on alkanut vaikuttamaan juuri sopivalta väreistä pitävän esikoisen huoneeseen.

Kuopuksen huoneen värit ovat olleet selvillä taas alusta asti. Huolimatta siitä että kuopuksemme on siis poika, päätehosteena siellä on punainen väri. Punaista sisustusta löytyykin jo kotoa, joten hankinnat rajoittunevat pienempiin väripilkkuihin. Verhoiksi olen suunnitellut Ikean Tidny-kangasta, mikäli se ei luo liian levotonta vaikutelmaa.

Talollakin on tapahtunut taas pientä edistystä. Kameraa ei tosin ole ollut matkassa, joten todellisista kehitysaskeleista saadaan todistusaineistoa vasta myöhemmin...

Ikea, Marimekko (Mehiläispesä), Isku (Ball-valaisin)

Ikea, Clas Ohlson

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Mukavasti edistyy!

Tapahtui viime viikolla....

Yläkerran aulan ranskalaisparvekkeen lasiovi asennettiin, tykkään.


No, aina ei mene kaikki niin kuin Strömsössä...

Mutta useimmiten on kuitenkin mennyt! Lattioita (ja saumoja) vaille valmiina ovat kylpyhuone ja molemmat wc:t!

Tykkään tietysti!

Neiti Näppärän ruutuja, tykkään.

Brum, brum!

Ja hyvä tästäkin tulee sittenkin! Tykkään!

Tapettitaiturointi keittiöön!


Luovuutta pitää joskus käyttää vielä toteutusvaiheessakin...


Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! 
Erityisesti omalle äidilleni, jonka ansiosta kaikki edellä nähty on ollut mahdollista! <3

Laatat: Bauhaus, Pukkila Modern Reflex
Tapetit: Sandberg Hampus, Eco Graphic, Borås Every Day
Tikkurila Tunto Kivi

Ps. Katso edellisestä postauksesta, mitä muuta tällä viikolla talolla tapahtui.

Alakerrasta yläkertaan!

Hovinikkareiden Virgon-mallin portaat asennettiin paikoilleen viime viikolla. Kaikki sujui käsikirjoituksen mukaan lukuunottamatta yhtä lasia, joka oli rikki. Se ei menoa kuitenkaan haittaa, koska joka tapauksessa asentajien pitää tulla uusintareissulle aulan lasikaiteen takia. Sitä ei vielä voinut asentaa, jotta sähkömiehet pääsevät vielä telineiden avulla korkean tilan kattoon. Portaat näyttivät meidän silmiin erittäin kauniilta, olemme niihin kovin tyytyväiset! Tässä makupala, enemmän sitten, kun kaikki on valmiina...8)



sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ovista sisään

Viikonlopun saldona oli ulko-ovien paikoilleen laittaminen. Tähän saakka niitä oli varjeltu kolhuilta, mutta nyt taitaa takanapäin olla ne vaarallisimmat kuljetukset. Ja täytyy todeta, että hienoltahan nuo paikoillaan näyttivät.
(Yläkerran aulan ranskalaisparvekkeesta en huomannut napata kuvaa.)
Viikonlopun aikana saatiin aloitettua myös pojan huoneen liitutauluseinän maalaus. Nyt alkaa vihdoin se odotettu "sisustus"osuus. Kivaa! Huomenna jatketaankin laatoitushommilla...Ja tällä viikolla paikalle saapuu myös portaat!
Vähän kiireiseltä vaikuttaa kokonaisuudessaankin tämä toukokuu (Niin raksalla, kotona kuin töissäkin). Välillä tuntuu, että voiton puolellahan tässä jo ollaan, mutta sitten, kun alkaa listaamaan, mitä kaikkea sitä vielä pitäisi tehdä...mahdetaanko sittenkään ehtiä suunnitellussa aikataulussa? Monessa pienessäkin asiassa (kuten nyt vaikka noiden ovien karmien tilkitsemisessä) menee kuitenkin yllättävän paljon aikaa. Kaikki apuvoimat otetaankin ilolla ja kiitollisina vastaan.


Ovet Kaskipuulta. Terassin, parvekkeen ja kodinhoitohuoneen ovet ovat kokonaan lasisia.


lauantai 4. toukokuuta 2013

Matot mielessä

Aulaan, kahteen lastenhuoneeseen ja ainakin yksi olohuoneen matto on jo olemassa. Sen sijaan esikoispojan huoneesta, makuuhuoneesta, eteisestä ja ruokapöydän alta puuttuu matto. Muutama vanha matto on toki olemassa, mutta en ole aivan varma, ovatko ne sopivia vaihtoehtoja. Lastenhuoneessa matto saisi olla värikäskin, muissa tiloissa pidäydytään varmaankin harmaassa tai mustassa. Kodin Ykkösessä oli matot alennuksessa, mutta aamuisella kierroksella ei mitään tarttunut mukaan. Sitä paitsi ostoslista haavelista uuteen kotiin on jo melkoinen...ehkä on ihan hyvä harkita päätöksiä siihen asti, että päästään oikeasti siihen sisustamiseen asti. ;) Tässä kuitenkin eteiseen tai ruokatilaan mahdollisesti sopivia mattoja.

Forme, Ikea, Prisma