tiistai 22. lokakuuta 2013

Talobit

Olin ajatellut kirjoittaa viimeiset kommentit Talobitista ja sen tekemistä hommista, kun autokatoksemmekin valot olisi asennettu ja homma olisi sitä myöden kokonaisuudessaan valmis. (Näitä hommia ei hoidettu talon kanssa, koska katos valmistui vasta tässä myöhemmin syksyllä) Viime viikolla saimme kuitenkin ilmoituksen Talobitin konkursista! Jokainen tietää, että sanat rakennusprojekti ja konkurssi eivät kuulosta hyvältä.
Meidän onneksemme meillä ei ole kuitenkaan Talobitilta kovinkaan paljon enää saatavaa. Autokatoksen muutamat valot ovat "virittämättä", mutta muuten kaikki on ollut jo jonkin aikaa kunnossa. Loppulaskuakaan emme ole maksaneet, joten siinä suhteessa voimme huokaista. Ja tarvikkeetkin ko. töihin ovat jo meillä. Selvää on  toki, että tulevaisuudessa mahdolliset ongelmat, jotka ilmenevät, eivät luonnollisestikaan Talobitin kautta hoidu. Toivoa siis sopii, että mitään suuria ongelmia ei ilmene...

Olin myös ajatellut kertoa yksityiskohtaisemminkin Talobit- kokemuksista.Se kun näyttäisi olevan mm. blogini yleisin hakusana. Tässä vaiheessa se tuntuu kuitenkin melko turhalta. Todettakoon, että pääpiirteissään kaikki sujui hyvin. Nopean googlauksen tehtyäni vastakkaisia kokemuksia oli kuitenkin useita.  Joitakin karikkoja meillekin matkalle mahtui, mutta niistä selvittiin melko mutkattomasti. Putkimies taisi aiheuttaa eniten päänrapsutuksia, mutta mitä olen muista blogeista lukenut, kuuluu ilmeisesti putkimiesten taudinkuvaan. ;)
Muutama säätö/korjaus jouduttiin tekemään muutettuamme, mutta muuten kaikki on toistaiseksi toiminut. Itse koen, että kokonaispaketti sähkö- ja lvi-töistä sopi meidän projektiimme mainiosti. Ehkä olisimme voineet kuitenkin tehdä vertailuja enemmän tällaisten firmojen osalta. Mutta kuuluu ilmeisesti meidän tyyliin tehdä päätökset sukkelaan.

Hartaasti toivon, että kovin montaa työmaata Talobit ei olisi jättänyt konkurssin myötä siihen malliin, että hommat jäävät hoitamatta, vaikka laskut olisi jo maksettu. Jos näin on, voimia sinne!

ps. Aihe oli nyt niin tylsä, että yhtään kuvaa se ei ansainnut. Huomenna jatketaan ilosemmalla mielellä ja useilla kuvilla.

9 kommenttia:

  1. Heippa! Meillä myös yläkerran sähkötyöt jäi kesken, ja oltiin ehditty maksaa heille jo melkein kaikki urakat. Mutta meille ei ole tullut mitään kirjettä kotiin, olen yrittänyt etsiä heidän asioitaan hoitavaa asianajajaa johon voisi olla yhteydessä, mutta en mistään ole löytänyt. Onko teillä mahdollisesti tietoa, kehen voisi olla yhteydessä? T.Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Maiju! Pahoittelut ensinnäkin, että vastauksessani kesti.
      Voihan harmi!! Tätä mä juuri tuossa kirjoituksessa vähän pelkäsinkin. Toivottavasti saatte asiat järjestymään. Ikävä juttu joka tapauksessa....Ihmeellistä myös jos teille ei mitään ilmoitusta ole tullut. Samaan tapaan kuin alla me saimme tiedon sähköpostitse konkurssipesän hoitajalta. Kovasti tsemppiä teille!!

      Poista
  2. Hei, alla konkurssipesän hoitajan yhteystiedot. Viime perjantaina ottivat yhteyttä meihin. Meillä oli sähkökalustus tulossa parin viikon päästä, mutta taitaapa mennä nyt pidempään sen kanssa:/ Onneksi ei oltu maksettu tulevia työvaiheita ja alustava tarjouskilpailu urakan jatkamisesta näyttää tuottavan about saman hinnan joka meillä oli vielä Talobitille maksamatta, joten näytää siltä että selvittiin säikähdyksellä.Voimia teille Maiju, ja toivotaan että saatte urakan loppuun kohtuullisilla kustannuksilla.

    -Erkki

    Konkurssipesän hoitaja:

    Asianajotoimisto Antti Myllymäki Oy
    Hallituskatu 23 A 6
    90100 OULU
    Puh. 0440800268
    Email: toimisto@anttimyllymaki.fi

    VastaaPoista
  3. Te joilla on jo toimiva Talobit-älykotijärjestelmä: voisitteko kertoa mitä automaatiota tuohon älykodin perusversioon liittyy ja miten se pääpiirteissään toimii. Auttaisi löytämään suurinpiirtein samantasoisen korvaavan järjestelmän. Käyttöohje/esite olisi kultaakin kalliimpi, enkä usko olevani ainoa joka tätä tietoa haluaa. Googlella ei löydy oikein mitään.

    -Erkki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä teillekin, vaikka vahingot eivät ehkä olekaan kovin suuret. Ilmeisesti alla on tarvitsemaasisi tietoa älykodin automaatiosta. Kysele lisää jos tarvis. Kyselen sitten perheen tekniikkavastaavalta lisää. ;) Ja kiitos, että olit vastannut edelliselle, kun minulla tämä vastaaminen kesti. Hyvää jatkoa teidänkin projektiin!

      Poista
  4. Itselläni saatiin talo tehty tekniikka viikko 4 asti. Ikävä homma. en kuitenkaan jää kaipaamaan talobittiä. Se verran vaikeaa sen kanssa oli työskennellä.

    Tekniikka viikko 5 jäi tekemättä. Ne hoidetaan erillisen sähköfirman ja toisen lvi-firman kautta. Ouman plus logiikka on täysin yhteen sopiva talobitin älykodin kanssa. Talobitin älykotiin ei enää saa mistään varaosia, jos menee rikki.

    Pyhännän rakennus teollisuus osti Valmis Jukkiin talobitin työntekijät saman tien. Eli 14.10 ilmeisesti suurin osa asentajista jatkoi Jukka talon kanssa Valmis Jukkia.

    VastaaPoista
  5. Kuten totesin meillä ei suurempia ongelmia ollut, mutta ilmeisesti joillakin sitten oli senkin edestä. Olihan tämä konkurssi sitten tietty ikävä kruunu..Hyvä juttu, jos saatte asiat kuntoon vähällä vaivalla ja suuremmitta menetyksittä.

    VastaaPoista
  6. Hei!

    Täällä talobit urakka oli vasta alkumetreillä, onneksemme emme olleet maksaneet "sisään" joten hirveitä saatavia ei meilläkään ole. Enemmän huolta on aiheutunut siitä mistä saamme jatkajan töille jne, mutta onneksi sekin on jo ratkaistu. :) Jaksamisia teille, kyllä me kodit valmiiksi saamme ilman talobittiäkin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti saatte! :) Hieman ylimääräista vaivaa ja harmitusta tietysti myös. Tsemppiä teillekin!

      Poista