keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kurkistus kuopuksen huoneeseen

Kuopuksen huone oli ensimmäinen huone, joka saatiin verhoja myöden valmiiksi. No, toki sieltä vieläkin puuttuu valokuvat ja mahdolliset taulut, mutta noin pääpiirteissään. Kolmesta lastenhuoneesta tämä sattuu vielä olemaan sellainen, joka pysyy pidempään kuin hetken kuvauskelpoisena. Tämä taas johtuu siitä, että kuopus on vielä niin pieni, ettei kovin pitkään jaksa yksin omassa huoneessa touhuta. Tosin välillä autot ovat jo huristelleet pitkin seiniä ja pikkuautoja on kertynyt isän vanhaan autohuoltamoon ihan ruuhkaksi asti. Epäilen, että täällä saadaan aikaiseksi vielä mahtavat leikit!

Koska kuopus on tosiaan kuopus ja toistaiseksi hän ei ole osoittanut mitään intoa sisustamiseen, olen saanut tähän huoneeseen niin sanotusti vapaat kädet...8)

Onneksi tänä päivänä poikien värimaailmaan kuuluu muitakin värejä kuin sininen ja vihreä. Mustavalkoista pohjaa höystettiin tässä huoneessa punaisella. Punainen matto meillä oli jo vanhan kodin lastenhuoneessa. Myös verhot on hankittu jo vanhaan kotiin -tosin jouluverhoiksi! Nyt ne sopivat mielestäni mainiosti autoradan viereen ikään kuin kaupunkimaisemaksi. Kirjaimet seinällä löysin sattumalta Clas Ohlsonilta ja ne oli pakko saada huoneeseen mukaan. Mistä lie kiinnostus noihin aakkosiin? ;) Ikean Expedit lipasto on osoittunut varsin kelpo huonekaluksi lasten huoneisiin, niinpä tähänkin huoneeseen sellainen hankittiin muutamalla mustalla (ja vanhalla punaisella) laatikolla maustettuna. Nostalgisinta huoneessa lienee isän huoltoaseman lisäksi äidin vanha pikkupöytä ja tuoli, jotka saivat vain uutta maalia pintaansa. Ehkä ne kestävät kuopuksenkin mahdollisille lapsille!

Kurkataanpa sisään!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti