keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Ajatuksia wc-tiloista

Kuva: Suomen asuntomessut, Villa Ilo



Kuva: Desingtalo (asuntomessut Tampere 2012)


Kuva: Ystävän vuonna 2011 valmistunut ihana koti


Kuva: Opdeco


Kuva: Sisustus ja Sepustus (asuntomessut)

Kuva: Suomen asuntomessut, Talo Honkonen
Kuva:Suomen asuntomessut , Talo Encore
Kuva: Suomen asuntomessut, Villa Rusko

Kuva: Merkintöjä melukylästä (asuntomessut)




Kuten olen jo monta kertaa tainnut jo todeta, sisustusvalinnoissa yritetämme pysyä yksinkertaisessa ja ajattomassa linjassa. Jotenkin sitä kuitenkin välillä miettii, ovatko valinnat siinä tapauksessa tylsiä ja mitäänsanomattomia. Pitäisikö johonkin laittaa vähän väriä, kuviota, blingblingiä
Jotenkin wc- tiloihin(kin?) houkuttaisi laittaa valkoisen laatan lisäksi jokin juttu. Onko se sitten tehostelaattaa tai esimerkiksi maalattua pintaa, kuten ensimmäisessa kuvassa? Laatan koollakin voisi saada aikaan erilaisia tunnelmia. Alakerran wc-kalustehan meillä on valkoinen harmaalla tasolla, yläkertaan olemme miettineet Ikean Godmorgon- malliston harmaata kalustetta. Yläkerran wc:n yhteydessähän on myös suihkutila, sinne voisi ainakin laittaa jotain muuta kuin pelkkää valkoista... (Vaikka tähän asti olenkin ajatuksissa joka kerta palannut valkoiseen, kun mietin jotain muuta. 8) ) Nyt vaan kaikilta villejä ideoita kehiin??

Ps. Harvemmin sitä on esimerkiksi asuntomessukohteissa esillä lasten pottaa, vaikka se varsin olennaisesti kuuluu useimman lapsiperheen wc- varustukseen....;) 


tiistai 20. marraskuuta 2012

Pystytys käynnissä!

Taloa on alettu pystyttämään! Kaksi kokonaista työpäivää takana ja kun me pääsimme iltasella paikalle, siellä näytti jo tältä. 8)


Pieniä arjen haasteita

Rakennuttamisprojektissa on aina omat haasteensa. Joskus ne ovat suurempia, joskus pienempiä, jotkut selviävät kokonaan niitä ilman. Koska me emme itse ole pitäneet työkäsineitä käsissämme, ovat meidän haasteet olleet toistaiseksi pieniä, mutta on niissäkin omat kommervenkkinsä.
Ensinnäkin viiden hengen perheen asuminen tiloissa, jotka ovat pienemmät kuin entiset. Tavaraa on joko liikaa joka paikassa tai sitten tavara on jatkuvasti väärässä paikassa. Kun jotakin tarvitsee, täytyy ensi miettiä, onkohan se siellä missä sen pitäisi kaiken järjen mukaan olla, onko se jossakin muussa kaapissa, onko se kellarissa ja jos on niin, missä laatikossa ja miten se on mahdollista hakea ilman, että tarvitsee purkaa koko kellaria. Pahimmassa tapauksessa tavara ei ole missään edellä mainituista, vaan kaverin varastossa, siskon varastossa, vanhempien varastossa tai mökillä...
Kun neliöitä on vähemmän, tuntuu myös siltä, että aina (AINA) on sotkuista. Tavarat leviävät huoneesta toiseen (etenkin kun soppaa on vielä keittelemässä yksivuotias touhutoope). Kun sitten siivoaa, valmista on vain hetken ja sitten aloitetaan taas alusta...Tuttua tämä toki lapsiperheessä muutenkin on, mutta nyt tuntuu, että erityisesti. Onneksi on joitakin hetkiä, kun tämäkin koti näyttää edes hetken kodikkaalta ja kutsuvalta. Yleensä noin vartin ajan perjantai-iltaisin...Tässäkin asiassa löytyy varmasti kohtalotovereita?


tiistai 13. marraskuuta 2012

Maanuumeniin



Tänään tontilla porattiin maalämpökaivoa. Kovin oli liejuisen näköistä hommaa ja aikaa siinä meni koko päivä. Kallio oli tullut vastaan 19:sta metrissä, joten porauksia jatkettiin aina 190 metriin saakka. Kaivaushommat hoiteli Talobitin kautta Pohjanmaan Energiaporaus. Samaan aikaan tontilla kävi muutenkin vilske,  kun useamman miehen voimalla tehtiin autokatoksen perustuksia. Huomenna valetaan sitten sen pohja, jonka jälkeen autokatos jääkin odottelemaan toviksi (jos toiseksikin). Huomenna tontille saapuu myös talopaketin kuorma. Talon pystytys siis lähenee...


Perheen pieni ja iso mies katsovat menoa tontilla.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Jouluvaloja

Olen jouluihminen. Yleensä tässä vaiheessa vuotta esille on kaivettu niin joulukirjat kuin tehty jo suunnitelmia tulevan joulun varalle. Tänä vuonna ei ole joulufiilis vielä oikein syttynyt. Ja syynä on varmasti tämä väliaikainen vuokra-asunto. Toiseksi kaikki joulutavarammekin ovat hieman hankalassa säilöpaikassa. Niinpä olenkin tänä vuonna ajatellut luoda joulutunnelmaa lähinnä kynttilöin ja jouluvaloin. Jotain uuttakin tekisi hiukan mieli. Jotakin sellaista, joka sopisi myös uuteen kotiin...Ja totta puhuen näitä joulujuttua, kun netissä selailee, taitaa se joulumielikin sieltä tulla jolkottaa...
Joy kynttelikkö
Joy - Finnish Desing Shop





Konstmide -Stockmann
Jotex Punainen MIDJA-sähkökynttelikkö
Midja -Jotex



Näsvis -Ikea


Allas kynttelikkö 280 x 120 mm
Allas -Iittala
Heima kynttelikkö
Heima - Finnish Desing Shop
Björkefall , Trådig -Ikea













keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kurkistus ikkunasta










Uuteen sopii mielestäni aina palanen vanhaa. Vanhempieni kesäpaikalla on (onneksi) säästetty muutamat vanhat ikkunapuut. Haaveissa on, että näistä saataisiin kotiimme sitten joskus se pieni pala vanhaa. Ideoita on varmasti vielä runsaammin kuin näissä kuvissa, mutta jotakin tämän tyylistä ajattelin. Jotenkin näen ikkunapuut hyvällä sisustustekstillä maustettuna eteisemme lipaston päällä.

Kuvat lainattu Googlen kuvahaun kautta

tiistai 6. marraskuuta 2012

Portaita ja päivitystä


 Portaista saimme tarjouksia viidestä eri firmasta (Hoviportaat, Tähtiporras, Lappiporras, Jaleportaat ja Westwood) Tarjouspyyntö tehtiin portaista niin puukaiteilla kuin lasikaiteillakin (joissakin tarjouksissa tarjous sisälsi myös aulan lasikaiteen). Niinpä riippuen tarjouksen sisällöstä tarjoukset vaihtelivat aina reilusta kolmesta tuhannesta aina kymppitonniin asti. Tutkimme siis tarkoin tarjousten sisältöjä, teimme tarkennuksia, vertailimme hintoja ja käytiinpä portaita aina Vantaan Omakotimessuilla asti katsomassa. Lopulta olemme päätymässä yllä olevaan malliin, joka on Hoviportaiden Virgon-mallistosta. Mustaa emme ota, vaikka voisihan se tuoda särmää sisustukseen. :) Lopulliset värivalinnat tehdään sitten joskus keväällä tai kesällä, kun sinne asti päästään. Mutta onpahan taas yksi päätös vähemmän listalla.
Tontilla on kantava laatta valettu jo viime viikolla valmiiksi, joitakin sähkötöitä on ilmeisesti tehty ja autokatoksen pohjatöitä on tehty myös. Pintamaita on myös raivattu. Maalämpökaivoakin oltaisiin tällä viikolla tultu jo porailemaan, mutta sitä siirrettiin ensi viikkoon muiden asioiden edeltä.
Pienetkin (epäselvät) asiat tontin töissä aiheuttavat monta monituista pientä puhelua,  joita mies sitten joutuu hoitamaan. Ja vaikka miehen työ onkin sen laatuista, että kovin paljon puhelimessa ei ehtisi roikkua, on kaikki asiat sentään saatu hoidettua. Siinäpä se  pähkinänkuoressa viime päivien osalta. 8)